Isa ja helmi

maanantaina, heinäkuuta 31, 2006

Emmie osaa!

Tunnen olevani lahjakkaampi siemenhelminyplääjä kuin hopealankailija. Pikkuhelmillä ja langalla saa kokeilla ja venkslata sydämensä kyllyydestä, kun taas hopealangan kanssa se on kerrasta poikki. Ongelmanani lienee se, etten osaa kuvitella valmista korua etukäteen mielessäni tarpeeksi hyvin. Koruideani lähtevät usein siitä, että kaadan läjän tavaraa suunnittelualustalle, pyörittelen, tuijottelen ja järjestelen niitä, ja lopuksi syntyy koru, ehkä. Jokaista valmista korua on edeltänyt useita epäonnistuneita räpellyksiä ja pystyynkuolleita suunnitelmia.

Pitkästä aikaa uskaltauduin ottamaan pihdit räpylään. Kaksirivisessä ranneketjussa on vuorikristalleja ja hopeaa. Bling!

sunnuntai, heinäkuuta 16, 2006

Returno

Vihdoin minulla on jotain näytettävää, valmista korua, nimittäin! Helmetin "Korujen vuosi"-haaste on edennyt heinäkuuhun. Teemana on vesi. Ranneketjussani on siimaan punottuja putkihelmiä (3-millisiä ja kierteisiä 12-millisiä) ja siemenhelmiä, lukko-osat ovat hopeisia. Kun olin keksinyt idean, piti vain miettiä toteutustapa. Kahdellatoista siimalla oli vinkeä puljata.



Muranon keikka oli harmittavasti todella pikainen, ehdin piipahtaa nopeasti parissa helmikaupassa ja ihmetellä näyteikkunoita. Kuvan helmistä takarivin kiemurat ovat kolmesenttisiä, muut ovat pienempiä.


Olen yrittänyt pitää pientä paussia helmiostoksissa (kun ei niitä edellisiäkään ole käytetty!), mutta jouduin antautumaan Beadbaben 50%-alennusmyynnille. Ihanaa, hyvälaatuista tavaraa. Kuvat oikeassa reunassa olevat intialaiset hematiitinväriset lasihelmet näyttävät ihan mustikoilta!